Olli Lindholm. Harva nimi suomalaisessa musiikkimaailmassa herättää yhtä paljon tunteita kuin hänen. Hän oli ääni, joka oli yhtä aikaa karhea ja lämmin, voimaa uhkuva mutta silti täynnä haavoittuvuutta. Yön keulahahmona Lindholm jätti jälkensä suomalaisen rockin historiaan tavalla, jota on vaikea ylittää – eikä sitä todennäköisesti edes tarvitse. Hän oli omanlaisensa ilmiö, mies, joka eli ja hengitti musiikkia.
Tie Porista koko Suomen sydämiin
Porissa vuonna 1964 syntynyt Olli ei suinkaan lähtenyt muusikon uralle kultalusikka suussa. Päinvastoin, hänen tiensä oli täynnä mutkia ja karikkoja, jotka tekivät hänestä juuri sellaisen kuin hän oli – aidon ja konstailemattoman. Olli kasvoi pienessä kaupungissa, jossa soittoharrastus ei ollut mikään itsestäänselvyys. Kitaran kanssa hän kuitenkin vietti yhä enemmän aikaa, ja intohimo musiikkiin kasvoi vuosi vuodelta.
1980-luvulla perustettu Yö-yhtye oli alkuun vain pieni projekti. Kukapa olisi silloin uskonut, että siitä kasvaisi yksi Suomen tunnetuimmista rock-bändeistä? Mutta Olli tiesi. Hänen määrätietoisuutensa, rakkautensa musiikkiin ja vankkumaton usko omaan visioonsa veivät bändiä eteenpäin. ”Joku saattaa olla parempi teknisesti, mutta jos sielu puuttuu, se ei riitä,” hän totesi kerran haastattelussa. Ja juuri sielu oli se, mikä teki hänen musiikistaan niin ainutlaatuista.
Lue lisää Olli Lindholmista ja hänen elämästään täältä
Lauluja, jotka elävät ajassa
Olli Lindholm oli ennen kaikkea tarinankertoja. Hänen tulkintansa kappaleista, kuten Joutsenlaulu, Rakkaus on lumivalkoinen ja Vie mut minne vaan, veivät kuulijat suoraan tunteiden ytimeen. Näissä lauluissa on jotain pysäyttävää – ne eivät ole pelkästään säveliä ja sanoja, vaan kokonaisia maailmoja. Ollin tapa esittää kappaleet oli yhtä aikaa voimakas ja herkkä, ja se kosketti ihmisiä syvästi.
Muistan itse erään talvi-illan, kun Rakkaus on lumivalkoinen soi radiossa matkalla mökille. Oli pimeää, lunta satoi hiljalleen, ja Ollin ääni täytti auton. Se hetki jäi mieleeni – ei siksi, että se olisi ollut jotain poikkeuksellista, vaan siksi, että siinä oli jotain syvästi inhimillistä ja rauhoittavaa. Hänen äänensä toi lohtua ja lämpöä, ja sellaisia muistoja on monella muullakin.
Petteri Orpo pituus – kiinnostava keskustelunaihe politiikan keskeltä
Ei pelkkää glamouria
Vaikka Lindholm nautti suurta suosiota, hänen elämänsä ei ollut pelkkää tähtisumua. Hän puhui avoimesti vaikeuksistaan, niin henkilökohtaisista kuin ammatillisista. Hän taisteli pitkään alkoholismin kanssa ja kertoi rehellisesti, kuinka rankkoja aikoja hän oli kokenut. ”En ole täydellinen ihminen, mutta olen oppinut arvostamaan virheitäni,” hän sanoi kerran.
Tämä rehellisyys teki hänestä vieläkin rakastetumman hahmon. Olli ei koskaan esittänyt olevansa jotain, mitä hän ei ollut. Hän oli mies, joka myönsi virheensä ja pyrki jatkuvasti parempaan – niin itsensä kuin musiikkinsakin suhteen.
Jälki, joka jää elämään
Kun Olli Lindholm menehtyi helmikuussa 2019, se oli suuri suru-uutinen koko Suomelle. Yö-yhtyeen keulakuva oli poissa, mutta hänen musiikkinsa jäi elämään. Hänen laulunsa soivat edelleen monissa kodeissa, autoissa ja sydämissä.
Ollin perintö ei ole vain hänen musiikkinsa, vaan myös hänen elämänasenteensa. Hän opetti meille, että tunteiden näyttäminen on voimavara, ei heikkous. Hän näytti, että sitkeys ja intohimo voivat viedä pitkälle, vaikka matka ei olisi helppo.
Kun nyt kuulen Yön kappaleen radiosta, pysähdyn hetkeksi. Kuuntelen. Muistan. Kiitän. Olli Lindholm oli mies, joka ei ainoastaan laulanut meille, vaan myös eli meidän kanssamme – ilot, surut ja kaikki siltä väliltä. Ja juuri siksi hänen tarinansa jää elämään.
Kun yksi laulu päättyy, toinen alkaa. Niin se elämä menee, Olli sanoi kerran. Hänen laulunsa eivät pääty koskaan.
Vieraile Saadaksesi Lisää Informatiivisia Blogeja Bloggar.Fi
